Mehiläiset saapuivat Pilppaan

Pilpan majan laitumille on saapunut uusia rauhallisia asukkaita hyödyttämään luomakuntaa, nimittäin mehiläisiä. Kaksi krainilaista yhdyskuntaa asustelee peltoaukealle tultaessa sen oikealla puolen nousevan pienen kumpareen laella.
Lähtökohtaisesti Pilpan elämä ei juurikaan muutu; kun pesiä ei häiritä, eivät mehiläiset ympäristössään pistettävää etsi. Mehiläiset (ja muut pölyttävät hyönteiset) ovat tärkeitä koko ekosysteemille. Jos ei ole pölyttäjiä, moni kasvi ei lisäänny ja se olisi kaikille huonompi juttu.
Mehiläistarhaa hoitavat Puijon Latulaiset Tiina Pitkänen ja Kalle Lyytinen. Puijon Latu ry on tarjonnut käytettäväksi tarhapaikan maa-alan ja tarhaajat vastaavat kalustosta, yhdyskunnista, hoidosta ja huollosta. Tavoitteena on, että jatkossa olisi mahdollista tarjota mehiläisharrastuksen ohessa Suomen Ladun painopisteiden mukaisesti ohjelmallista mehiläistoimintaa jäsenistölle vaikkapa istuttamalla pörriäisiä hyödyttäviä kukkia ja kasveja, osallistumalla esimerkiksi pölyttäjien elinympäristön kehittämiseen liittyvään työhön, kuten ns. pölyttäjäbaarien rakentamiseen ja hunajan tekoon, sekä vaikuttamalla siihen, että mehiläistietoisuus edistyy siitä ”hyi mitä härriäisiä” osastoon ”onhan näistä hyötyäkin”.

Mehiläiset on ihan okei! Käydään porukalla katsomassa vähän tarkemmin, kun kaverit kotiutuu ensin uuteen paikkaan.

Kalle Lyytinen
Puh.  044 243 69 44
Email: kallelyytinen@hotmail.com

www.polytys.fi, www.mehilaishoitajat.fi, www.hunaja.net

Kuva: Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry.