Ohjatut keskiviikkomelonnat melotaan Pilpan vajalta lähivesille kesä-elokuussa ja on jäsenille ilmainen.
Keskiviikkomelonnat on tarkoitettu peruskurssin käyneille tai vastaavat taidot omaaville.
Mukaan mahtuu n. 20 melojaa ja osallistujien tulee olla uimataitoisia. Uimataitovaatimus koskee myös lapsia: mukaan otettavien lasten on oltava uimataitoisia ja vähintään kouluikäisiä. Lapsen tulee istua (yksin) omassa aukossaan ja aukkopeitettä voi käyttää harkinnan mukaan (edestä kiinnitettynä voi suojata roiskeilta). Ohjaajat voivat vielä rannassa käyttää harkintaansa lasten mukaanotosta sään ja muut olosuhteet huomioiden.
Ohjaaja saapuu paikalle klo 17. Kajakit jaetaan ohjaajan johdolla ja valinnat merkitään vajakirjaan.
Tavoite on, että vesillä ollaan klo 18. Pilppaan palataan reitistä (5-15km) riippuen klo 20 – 22 välillä. Pyrimme pitämään maatauon jollakin tulipaikalla, mutta aina se ei ole mahdollista.
Tarvittaessa saat opastusta kaluston valinnassa, jalkatukien säätämisessä, kajakkiin menossa ja melonnassa.
Mahdolliset sääennusteista johtuvat peruutukset tiedotetaan Facebookissa, WhatsAppissa ja nettisivuilla. Ohjaajat voivat päättää vielä ennen lähtöä, että vesille ei mennä turvallisuussyistä.
Keskiviikkomelontojen yhteyshenkilö on Paavo Jaakkola, 0400 892 443, paavo.jaakkola (at) lehtikuusikko.fi.