Retki Kolvananuuroon
Puijon Ladun ” toimittajakaksikko”, tiedottaja Irma Ikonen ja valokuvaaja Jorma Ikonen tutustuivat Kolvananuuroon syyskuussa 2019.
Kolvananuuron rotkolaakso, joka on luonnonsuojelualue, sijaitsee Kontiolahden ja entisen Enon kunnan rajamailla. Miljoonia vuosia sitten Kolvananuuro muodostui syväksi arveksi kallioperään. Alueen geologinen historia onkin kiehtova. Iäkäs, luonnontilainen puusto on yksi Kolvananuuron ylpeyden aiheista. Rotkon rinteillä vuorottelevat rehevät lehdot, pensaikot, havupuumetsiköt sekä karut kivikot ja paljaat, lähes pystysuorat kallioseinämät.
Uuronvaaran parkkipaikalle on opastus Joensuu-Lieksa -tieltä (nro 73) ennen Enoa. Rotkon ja rinteiden rengaspolku on noin 5 km:n pituinen.
https://www.luontoon.fi/kolvananuuro
https://retkipaikka.fi/kolvananuuro-kontiolahtieno/
Retkipaikka, 2016, toim. Antti Huttunen ja Touko Kauppinen, s.102-103 Anssi Toivanen: Kolvananuuron rotko, Kontiolahti ja Joensuu
Polku alkaa lehtomaisessa maastossa. Jyrkkää laskeutumista alas uuron pohjalle helpottaa vahva köysi. Sateella polku on liukas.
Vajaan kilometrin päässä on Pienen Koirilammen kaunis ja hyvin hoidettu tulipaikka. Toisella puolella välkehtii metsälampi, toisella nousee korkea rinne. Enpä ole ennen tavannut retkipaikan liiteriä, joka on täynnä valmiiksi pilkottuja puita.
Matka jatkuu luontopolkua pitkin. Polun varren infotaulut kertovat alueen luonnosta: rotkon synnystä, kasvillisuudesta ja eläimistä. Polku myötäilee pohjalla virtaavaa puroa. Vettä on tähän aikaan vuodesta hyvin vähän. Rehevää kasvillisuutta saa silti ihailla. Polun varrella kasvaa 14 eri lajia saniaisia, kotkansiipi komeimpana.
Rotkon pohjalla kulku vaikeutuu. Paikoin eri kokoiset ja monenmuotoiset kalliolohkareet haastavat kulkijan. Kivet ja puiden juuret ovat märkiä ja hyvin liukkaita. Rotkon pohjalla vallitsee kellari-ilmasto, joka pysyy kosteana kauniina poutapäivänäkin. Vaikka kengissä on pitävät pohjat, lähes jokainen askel on varmistettava.
Taukopaikaksi löytyy hieno kivipöytä. Rotkon reunoilla kalliot nousevat 40 – 80 metrin korkeuteen. Paikoin seinämät ovat pystysuorat, paikoin pirunpeltoa kiviputouksineen.
Paluu alkaa jyrkällä nousulla pohjalta rinteen päälle. Välillä kulku helpottuu tavallisella metsäpolulla, kunnes taas kiivetään rinnettä yhä ylemmäs. Taukopaikkana palvelee kaatuneen puun runko.
Polku kulkee paikoin jyrkänteen reunalla. Maisema avautuu rotkoon parissa paikassa, muuten metsä peittää näkymät alas.
Yllättäen eteen avautuu vanha kärrytie, jota pitkin kulku sujuu kevyesti. Lyhyt koukkaus vielä metsäpolulle ja laskeudumme Pienen Koirilammen lähelle. Isosta Koirilammesta tulevan purouoman virkistävä vesi huuhtoo hien pois kasvoilta. Jäämme ihailemaan lummetta ja syömään rannan juolukoita.
Infotaulussa kerrotaan, että majavan patorakennelmia on polun varrella. Kartan mukaan paikka on UKK-polun reitillä, jonne emme tällä kertaa poikkea. Ison Koirilammen maisema näyttää sellaiselta, että siellä on majavien aiheuttamia jälkiä. Korkealta katkenneita lahopuita on paljon, koska padon vuoksi vesi on ollut korkeammalla.
Syömme vielä loput eväät tulipaikalla. Paluupolku parkkipaikalle onkin tuttu rinne- ja köysiosuuksineen.