Pikkutarkkoja ohjeita

Puijon Ladun melontakalusto on jäsenten käytettävissä veloituksetta yhdistyksen melontakalenterin tapahtumissa, esimerkiksi keskiviikkomelonnoissa ja uimahalliharjoituksissa.

Kaluston vuokraa maksetaan omatoimimelonnoista (kausi- tai kertamaksu). Samoin vuokraa maksavat tapahtumiin mahdollisesti osallistuvat vierailijat.

Tapahtumiin osallistumisesta tulee usein muita kuluja osallistujien maksettavaksi.
****
Kanootit kestävät yleensä hyvin ”normaalia” käyttöä vesillä. Maissa sattuvatkin ehkä useimmat kolhimiset ja huonot käsittelyt. Kohtele seuran kalustoa hyvin!

HUOMAA, että voit joutua korvaamaan aiheuttamasi vahingon! Tilanne selvitetään tapauskohtaisesti kalustovastaavan kanssa.

Kanootit on numeroitu ja niillä on omat säilytyspaikkansa vajassa tai katoksessa, paitsi avokanooteilla, jotka ovat avohyllyissä ulkona.

Seuran melat pidetään vajan takaseinällä, melontaliivit vajan ovelta katsoen vasemmalla seinällä ja aukkopeitteet mahdollisimman ilmavasti niille varatuissa paikoissa.

 Kotona, ennen rannalle lähtöä

 Lataa tarvittaessa kännykän (gps:n, kameran)  akku.

Tarkista säätiedotus ennen lähtöäsi, huomioi erityisesti tuuliolot. Netissä on ennusteita melko paljonkin eteenpäin. Silti nopeat ja paikalliset sään vaihtelut ovat mahdollisia.

Kylmän veden vaikutuksesta ja hypotermiasta löydät tietoa netistä esim. hakusanalla hypotermia.

Kaluston turva-asioita

Jos tiedät meneväsi kivikkoiselle reitille, valitse muovinen kanootti.

Siirrä kanoottia maissa kantamalla tai kanoottikärryllä. Hietikolla, karkealla maalla ja laiturilla vetäminen ei ole sallittua. Kanna kanoottia mielellään kahdestaan keula/perä ”kainalossa”. Joskus kantokahvan naru saattaa pettää.

Laita kajakki mahdollisimman tasaiselle alustalle jalkatukien säätöä varten (ei teräviä kiviä, käpyjä yms.).

Ole huolellinen liikkuvien osien kanssa. Evä ja peräsin sekä niiden vaijerit tai narut  menevät melko helposti rikki, jos niitä käsitellään väärin. Tarkista evän ja/tai peräsimen toiminta ennen vesille menoa: vaijerit kunnossa, eväkotelossa ei ylimääräistä tavaraa.

Tarkista kaluston kunto. Täytä mahdolliset ilmapussit. Sulje kansiluukut kunnolla ennen lähtöä.

Ota mukaasi äyskäri tai pumppu kajakin tyhjennystä varten, avokanoottiin kunnon ämpäri.

Kaikilla kanootissa mukana olevilla tulee olla kelluntaliivit (50N) tai pelastusliivit (100N).

Ota mukaasi kännykkä vesitiiviisti pakattuna. Pakkaa kännykkä kelluvaan pussiin ja sellaiseen paikkaan, että sen saa esille kanootin kaaduttuakin.

Hämärässä ja pimeällä liikuttaessa mukana tulee olla valkoinen valo (vesiliikennelaki).

Melomaan lähtö

Vältä yksin melomista. Jos lähdet yksin, kerro jollekin ystävällesi reittisi ja paluuaikasi. Yhdistyksellä on melakellukkeita, joiden käyttöä pelastautumiseen kannattaa harjoitella.

Pukeudu sään mukaan. Käytännössä meloessa kastuu aina, joko hikoilemalla tai ulkoa päin.  Ota vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna mukaan kanoottiin. Huomioi myös veden lämpötila. Mieti tarvitsetko käsineitä, päähineen, aurinkovoidetta tai aurinkolasit.

Käytä meloessa kevyitä kenkiä (jos ylipäänsä käytät kenkiä) – kajakkiin ei kannata mennä kumisaappaissa tai vaelluskengissä. Isot kengät voivat juuttua kajakkiin pyrkiessäsi ulos kaatuneesta kajakista. Samasta syystä vältä nauhoja lahkeiden suussa – nauhat voivat juuttua esim. jalkatukiin.

Kajakin jalkatilassa/istuintilassa ei tule pitää mitään irtonaista. Matkan aikana tarvittavat tavarat voi pakata istuimen taakse, päiväluukkuun tai kajakin kannelle. Yleisohje lastaamiseen: lastaa tasaisesti taka- ja etuluukkuun, painavimmat keskelle, kölilinjaan ja lähelle istuma-aukkoa. Etupainoinen ”kyntää”, kallellaan oleva ”kiäntää”.

Muuta tarpeellista reitin ja retken pituuden mukaan: kartta ja kompassi, tulentekovälineet. Evästä ja juomaa on aina hyvä olla mukana.

Kylmyys voi yllättää kauniina kesäisenäkin päivänä. Lämpöä heijastava peite (”avaruuslakana”) kannattaa pitää aina mukana – maksaa muutaman euron ja on tulitikkulaatikon kokoinen.

Päihdyttävien ja huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena melominen on hengenvaarallista.

Melonnan aikana

Melo rantojen lähettyvillä. Huomioi reittisuunnitelmassasi omat voimasi ja sään vaihtelu. Juo nestettä riittävästi.

Huolehdi näkymisestäsi ja pidä silmällä moottoroituja aluksia. Esim. aurinkoa vasten ajavan on vaikea havaita kanoottia veden välkkeessä.

Pysy poissa laivaväyliltä. Ylitä väylä mahdollisimman nopeasti kohtisuoraan väylään nähden. Pilppaa lähin väylä kulkee Kaislastenlahden pienvenesatamasta kohti Laivonsaaren pohjoiskärkeä.

Myrskyn yllättäessä melo lähimpään rantaan ja odota tyyntymistä.

Jos kaadut ja joudut veden varaan, käännä kanootti oikein päin, laita mela kyytiin ja hinaa kanootti rantaan tai kiipeä kanoottiin melakellukkeen avulla. Jos uuvut, kapua kanootin päälle ja hälytä apua (puh. 112).

Tauolle maihin mennessä muista nostaa evä tai peräsin ylös ennen rantautumista. Varo myös rantakiviä, etteivät laineet hinkkaa kanoottia rikki niihin. Nosta kanootti kokonaan maihin maatauoilla.

Melonnalta palatessa

Muista nostaa evä tai peräsin ylös ennen rantautumista. Puhdista kanootin sisätilat ja ulkopohja  sekä varusteet ennen säilytykseen vientiä. Laita varusteet kuivumaan mahdollisimman ilmavasti, jotta ne eivät homehdu tai limoitu.

Jos kanootti oli tai meni rikki, niin
– laita mahdollisimman pian viesti kalustovastaava Janne Martikaiselle, puh. 0400 276 379
– kiinnitä kanoottiin lappu, joka kertoo viasta

Mukavia melontoja!
**
Pelastautumisharjoittelusta voi olla korvaamaton hyöty hätätilanteessa. Harjoittele kaatuneesta kajakista poistumista ja pelastautumista takaisin kajakkiin esimerkiksi talviaikaan uimahallissa.

YLLÄPIDÄ MELONTA-, PELASTAUTUMIS-, ENSIAPU- JA UIMATAITOJASI!

Kannattaa tutustua myös Suomen melonta- ja soutuliiton Melonnan turvallisuusohjeeseen ja Pilpasta tapahtuvien melontaretkien turvallisuussuunnitelmaan.